maanantai 11. marraskuuta 2013

Pelastushelikopterit, apua taivaalta

Pelastushelikoptereiden hyödystä ensihoidon kannalta näyttää nousevan aika ajoin keskustelua. Viimeisen keskustelu avauksen tarjosi FinnHemsin budjetin nouseminen ensivuodelle 32 miljoonaan. Tähän sitten lisäksi kustannusten nousu koko ensihoidon sektorilla niin johan taas riittää keskusteltavaa. Sekin on selvää, että kustannukset tulevat nousemaan lähivuosina vielä lisääkin. Onko tuo sitten kaiken arvoista? Puolustajat perustelevat kustannuksia sillä, että toiminta tehostuu, laadukkuus parantuu ja palvelut tasapuolistuvat koko maassa. Itse en samoilla linjoilla ole, vaan enemmänkin mietin mistä muualta tuo raha on poissa. Oliko ennen ensihoidon uudistusta hoito niin paljon huonompaa? Tietysti sillä on merkitystä lähdetäänkö minuutin valmiudella vai 15 minuutin valmiudella. Tuskin tuo kuitenkaan kustannuksia täysin selittää.

Koptereista kuitenkin muutama sananen. Savon Sanomissa oli tässä jonkin aikaa sitten mielipide kirjoitus, jossa koptereiden kustannuksiin ottivat kantaa ko. seudun ensihoidon parissa työskentelevät lääkärit. Itse yhdyn suurilta osin tuohon kirjoitukseen. Jokunen vuosi sitten ajelimme kollegan kanssa paluumatkalla sairaalasiirrolta. Siinä keskustelun lomassa tämä aihe taas tuli esille. Silloin jo mietimme sitä, että eikö se olisi huomattavasti halvempaa istuttaa sitä lääkäriä siihen autoon ja jakaa näitä ensihoitolääkäreitä sopivasti pitkin maata. Nythän sitten arvostelijat osoittavat sormella ja muistuttavat, että miten se kuljettaminen. Totuushan taitaa olla se, että kopteri ei juurikaan kuljeta vaikka tästä yleisöllä saattaa olla erilainen näkemys erään tv-sarjan perusteella. Korostetaan etten missään nimessä vastusta ensihoitolääkäreitä tai heidän tekemäänsä työtä. Eikö kuitenkin olisi kustannustehokkaampaa jättää se potilas kuljetus esim. puolustusvoimille tai rajavartiolaitokselle. Taitavat lisäksi olla monipuolisempia koptereita muutenkin.

Kummallisinta tässä on sitten FinnHemsin vastinen tuolle ed. mainitulle mielipide kirjoitukselle. Sen mukaan on kalliimpaa toimia tai luoda alusta autolla liikkuva ensihoitolääkäri järjestelmä. Itse en vain ymmärrä että eikö tuossa voisi hyödyntää jo valmista ambulanssi verkostoa? Onhan siellä kopterissa lentäjä ja ensihoitaja myös mukana joten en vain tuota ihan noin vain sulata henkilöstökulujen nousuna. Tietenkin onko näitä lääkäreitä sitten tarpeeksi on olennainen kysymys, jota tuleekin pohtia. Se kuitenkin mikä tässä vastineessa pistää omaan silmään on tuo hälytysten määrä vuodelta 15291 ja hyötyneiden potilaiden määrä 1301. Ihmishengen hintaa en ala arvioimaan, mutta kummasti mieleen tulee montako potilasta kopteri lopulta kohtasi? kuinka monta hoidettiin konsultaation perusteella? kuinka monessa kopteri ei lähtenyt edes matkaan? Kuinka monta kertaa kopteri jo peruttiin ensihoitajien toimesta?


Niin loppujen lopuksihan tässä on kyse ihmishengen hinnasta ja miten yhteiskunta sen hinnoittelee. Onko se vähempi arvoista ohjata rahaa ennalta ehkäisevään päihdetyöhön vai elvytetäänkä ”Puisto-Pertsaa” kiiltävissä univormuissa…

torstai 7. marraskuuta 2013

Työstä ja vapaa-ajasta

Muutaman päivän vapaat tekevät silloin tällöin ihan hyvää. Tokihan nuo ihan lakisääteisiä ovat. Itse en ole onneksi koskaan joutunut vai pitääkö sanoa päässyt kokeilemaan pitempi aikaisia päivystyksiä. Hurjalta se kuulostaa päivystää useampi viikko putkeen ja vielä jollain hiljaisella asemapaikalla. Onneksi tuo taitaa olla miltei koko suomessa nyt historiaa. Näin ainakin tuon olen ymmärtänyt. Lähinnä taitaa olla kyse siitä, että päivystämisestä maksetaan ”oikea” palkka ja tuntimäärä on kohtuullinen. Eli täytyyhän sitä kaikille järjestää se vapaa-aikakin.

Kuitenkin vielä nykyäänkin hymyilyttää kuunnella varsinkin nuorempien kollegojen puheita siitä kuinka monta tuntia on asemalla vietetty putkeen. Onko se sitten sen arvoista? Itselläni ainakin työaika on työaika, mikäli se sitten venyy hälytyksen vuoksi on ihan hyväksyttävää ja saanhan minä siitä korvauksen. No juu, toki voi ajatella tekevänsä rahaa ylitöillä. Enkä mitenkään tuomitse ylitöiden tekemistä, ainahan sitä lisärahalle käyttöä löytyy. Voisin varmaan esittää tässä valveutunutta ja puhua potilasturvallisuuden vaarantamisesta. Väsyneenä virheiden mahdollisuushan kasvaa. Enkä ainakaan itse niitä maailman positiivisempia ihmisiä väsyneenä ole. Kysymyshän on myös asiakaspalvelusta. Ehkä tuo edellinen lause aiheuttaa närää tietyissä piireissä.

Ensihoitajanahan täytyy sitten pitää huolta fyysisestä ja psyykkisestä kunnosta. Nykyiset tehtävämäärät ts. kohdattujen potilaiden määrä työvuoroa kohti on kasvanut ainakin omassa työssäni. Tehtävien liiankin monipuolistuminen aiheuttaa tietysti myös kuormitusta. Teknologian ja laitteiden kehittyminen tietysti vie painoa jonkin verran pois, mutta toisaalta lisääntyneiden toistojen määrä syö näitä. On meille tietysti niitä laitteitakin vuosien saatossa lisää tullut.

Niin tai näin. Mielestäni työssä tarvittavasta jaksamisesta täytyy pitää huolta. Osata erottaa työ ja vapaa-aika. Tässä työssä se tosin on vaikeaa, kuten on tullut huomattua. Kuitenkin joskus olisi varmaan hyvä pysähtyä näitä miettimään. Nyt kuitenkin koirien kanssa metsään…


Niin ja mainoksena lopuksi FB-yhteisö, josta tämä ajatuksen kimpoilu lähti

lauantai 2. marraskuuta 2013

Tilannenopeus liikenteessä

Katselinpa tuossa työmaan ikkunasta tien pientareelle ilmestynyttä nopeudennäyttö taulua. Kummasti näyttää punaista suurimmalle osalle vilkuttavan vaikka alueella oleva 40km/h nopeusrajoitus alkaa hyvän aikaa ennen näyttöä. Tuon taulun suurin tarkoitus taitaa olla muistuttaa alueella olevasta suojatien risteyksestä jonka suurimpana käyttäjäryhmänä taitavat olla alueella asuvat lapset.

Laittavat nuo taulut miettimään omaakin käytöstä tuolla tiellä. En väitä mikään puhdas pulmunen olevanikaan ja muutama muistutus on tullut elämän aikana hankittua. Hälytysajoneuvoilla ei onneksi ole tuota päässyt tapahtumaan. Ehkä se tuo iän tuoma kokemus alkaa jo omassa ajamisessa korostua. Mitenkään kollegoja arvostelematta niin kyllä se joskus tuo meno näyttää vähän liiankin hurjalta. Niin se tilannenopeus ja olosuhteiden tuntemus sekä niiden fysiikan lakien hyväksyminen. Sinivilkut ja pillit eivät ole ennenkään nuita korvanneet ja tuskin tulevat tätä tekemäänkään. Helpotuksia hälytysajoon on onneksi meillekin ilmestynyt. Tuo "vihreä aalto" mikä gps paikannukseen perustuu on tietenkin ihan hyvä juttu, mutta en nyt uskalla siihen kylmästi luottaa. Eikä näin mielestäni pidä toimiakkaan.

Mutta summa summarum... Taitaa se vain olla niin, että virheet liikenteessä lisääntyvät. Onko se sitten autojen määrän lisääntyminen? Keskitytään muuhun kuin ajamiseen? Poliisin valvonta vähäistä? Teiden kunto? Mikä sitten ikinä tuo syy onkaan niin voisikait jokaisella olla peiliin vilkaisemisen paikka.

Jottei menisi ihan niin vakavaksi niin tässäpä infoa tuosta sinivillkujen väistelystä.